Kulttuuriälyä johtajuuteen ja urakehitykseen
Kulttuuri syö strategian aamupalaksi.
- Peter Drucker
Toimitko osaajana tai johtajana uudessa kansainvälisessä ympäristössä vai työskenteletkö osana monikulttuurista tiimiä? Haluaisitko yhteistyön toimivan paremmin: ilman kitkaa ja konflikteja?
Kansainvälisessä toimintaympäristössä on erityisen tärkeää tiedostaa kuinka eri tavoilla ihmiset voivat toimia pyrkiessään yhteiseen päämäärään. Usein myös tulkitsemme toisten ajattelua ja toimintaa omista lähtökohdistamme käsin.
Tässä muutamia tavallisimpia haasteita, joita meistä jokainen kohtaa kansainvälisessä tiimityössä tai johtamistilanteissa, kun toimimme ’automaattiohjauksella’:
- Luotamme muiden kykyyn tulkita ajatteluamme ja toimintaamme tarkoittamallamme tavalla. Kuitenkin käytännössä kaikki ihmiset tulkitsevat viestejä jokainen oman kulttuuritaustansa ja kokemuksensa kautta.
- Luotamme päätöksenteossa ja johtamisessa liikaa maalaisjärkeemme, kokemukseemme sekä hyviin aikomuksiimme. Tiimin heterogeenisyys aiheuttaa taatusti ongelmia mikäli tiimin vetäjällä ei ole tietopohjaa tai sensitiivisyyttä kasvattaakseen tiimin sisäistä luottamusta.
- Emme osaa hyödyntää monikulttuurisen tiimin jäsenten erilaisuutta ja ihmisten vahvuuksia riittävän hyvin, jotta diversiteetistä tulisi yrityksen kilpailuetu sen sijaan että se hidastaa ja vaikeuttaa tavoitteisiin pääsyä.
Kansainvälisessä johtamisessa ja tiimityöskentelyssä monien yksittäisten ongelmien ja haasteiden taustalla ovat usein kulttuurierot. Tiedostamalla suomalaisen kulttuurin sekä yhtä lailla muiden kulttuurien kirjoittamattomat pelisäännöt, sinun on helpompi ratkoa johtamisen, yhteistyön ja liiketoiminnan ongelmia.
Investoimalla kulttuuriosaamiseen mahdollisimman varhain vähennät turhautumista ja säästät aikaa ja energiaa. Kun ymmärrät miksi muut ajattelevat ja toimivat eri tavoin, sinun on helpompi parantaa tiimisi ryhmädynamiikkaa ja antaa kaikille tilaa tuoda vahvuutensa tiimin käyttöön. Samalla ymmärrät, mitkä ovat omat vahvuutesi erilaisten ihmisten kanssa ja parhaan toimintatavan valinta on helpompaa vastaan tulevissa tilanteissa.
Räätälöidään juuri sinulle sopiva ratkaisu:
-
analyysi, valmennus tai konsultaatio yksilöille, tiimille tai organisaatiolle
-
juuri sinun henkilökohtaiseen tilanteeseesi sopivat askeleet kulttuuriosaamisen kehittämiseen kilpailueduksesi toimitpa maailmanlaajuisesti tai vaikka palvellen kansainvälisiä asiakkaita yhdestä maasta
-
ryhmävalmennus vähentämään kitkaa ja konflikteja tiimissä ottaen huomioon tiimiläisten persoonallisuustyypit ja kulttuuritaustat sekä odotukset johtamiselle.
Projekteissamme olemme tuottaneet asiakkaillemme:
-
paremman ymmärryksen omista henkilökohtaisista vahvuuksista ja oman kulttuuritaustan vaikutuksesta ajatteluun ja toimintaan
- selkeän parannuksen asiakaspalautteelle globaalin asiakaspalvelutiimin toiminnasta
- ymmärryksen tärkeimmistä toimintaan vaikuttavista eroista eri kohdemaissa tai monikulttuurisessa toimintaympäristössä.
-
konkreettisia työkaluja:
-
kulttuurierojen mittaamiseen kansallisuuksien välillä
- kulttuurien klusterointiin, kun toimintamaita on liikaa perehdyttäväksi
- kulttuurinäkökulman huomioivaan persoonallisuustyypin määrittämiseen.
-
Ota yhteyttä – jutellaan yhdessä siitä, miten teet erilaisuudesta voimavaran ja kulttuuriälystä kilpailuetusi. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.
InCultures / Sarus Oy
Naattiantie 63
40520 Jyväskylä
Y-tunnus 2119876-5
Yhteyshenkilö: Pia Kähärä
pia.kahara(@)sarus.fi
Puh. 040 019 3333
etunimi.sukunimi(@)incultures.fi