Tee kulttuuriälystä kilpailuetusi ja luo kansainvälisestä kaupasta yrityksesi menestystarina.
Vähemmän kitkaa ja konflikteja, tehokkaampia prosesseja ja parempia tuloksia. Tarjoamme käytännön kulttuuriosaamisen laadukasta valmennusta ja konsultointia kansainvälisesti toimiville yrityksille ja johtajille yli 25 vuoden kokemuksella.
Haluaisitko välttää turhautumista ja säästää sekä aikaa että energiaa kansainvälisessä työssäsi tai vientiyrityksesi toiminnassa? Aiheuttavatko erilaiset toimintatavat päänvaivaa kansainvälisen tiimisi toiminnassa tai ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa? Olet oikeassa paikassa.
Uudessa ympäristössä tai uudella markkinalla toimittaessa voi joskus tuntua, että yhteiset pelisäännöt ovat hukassa. Näin voi käydä, vaikka alalta olisi pitkä kokemus, kaikki toimivat hyvin aikomuksin ja maalaisjärkeä käyttäen.
Jos tiimipalaveriin tai vientineuvotteluihin meno ahdistaa, koska ennakoit kohtaavasi väärinymmärryksiä tai konflikteja, syynä voivat olla kulttuurierot. ”Kulttuurierot ovat parhaimmillaan kiusa ja useimmiten katastrofi”, sanoo maailman tunnetuin kulttuurintutkija Geert Hofstede.
Kansainvälisessä kaupanteossa tai monikansallisen tiimin johtamisessa on tärkeää ymmärtää kuinka oma kulttuuritausta vaikuttaa ajatteluun ja toimintaan. Sen avulla pystymme paremmin sopeutumaan vallitsevaan kulttuuriin, ymmärtämään kulttuureissa ilmeneviä erilaisuuksia ja mahdollistamaan tehokkaamman työskentelyn.
Kuvittele miltä tuntuisi tietää, mikä vaikutus toiminnallasi ja ajattelullasi on muihin ja toisaalta miksi he toimivat ja ajattelevat niin eri tavalla.
Me InCulturesilla olemme erikoistuneet auttamaan yrityksiä:
- kansainvälisissä ympäristöissä toimivien osaajien ja johtajien henkilökohtaisen kasvun tukemisessa
- monimuotoisten tiimien menestyksekkäässä johtamisessa
- kulttuurieroista johtuvien ongelmien ratkaisemisessa käytännön tilanteissa
- vientiyrityksen toimintatapojen sopeuttamisessa paikalliseen toimintaympäristöön ja liiketoimintakulttuuriin
Näytämme sinulle, kuinka käännät erilaisuuden ymmärtämisen yrityksesi ja tiimisi kilpailueduksi validoitujen mallien ja strategioiden avulla.
25 vuoden aikana olemme auttaneet lukuisia johtajia parantamaan kulttuuriosaamistaan valmennuksissamme ja satoja yrityksiä menestymään etenkin Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueille kohdistuvassa viennissä.

Kulttuuriosaamista vientiyrityksille
Viennin teknisiä esteitä ratkaistessasi saatat unohtaa uuden toimintaympäristön asettamat vaatimukset toimintatavoille ja kumppaneiden tukemiselle myyntityössä. Kulttuuriosaamisen puute on yksi yleisimmistä syistä, miksi strategiat ja tulostavoitteet eivät viennissä toteudu. Huolehtimalla myynti- ja jakelukanavan tuesta ja huomioimalla kohdemaan kulttuurin, kasvatat myyntiä ja pidät sen tasaisena vaikeinakin aikoina.

Kulttuuriälykkyyttä johtajuuteen ja urakehitykseen
Kun tiimin jäsenet tai yhteistyökumppanit ajattelevat ja toimivat eri tavoilla, se aiheuttaa usein kitkaa ja konflikteja. Kulttuuriälykkyys ja ymmärrys siitä, miksi toiset pyrkivät samoihin tavoitteisiin eri tavoilla tai ajattelevat eri lailla auttaa luomaan yhtenäisempiä tiimejä ja vähentämään konflikteja. Ymmärtämällä, kuinka muut näkevät toimintasi ja ajattelusi, teet erilaisuudesta voimavaran ja kilpailuedun.
Valmennuksemme ja konsultaatiomme voidaan räätälöidä yksilöille ja tiimeille. Yhteistyössä löydämme parhaat ratkaisut, joilla saat aikaan huipputuloksia.
Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!




InCulturesin kulttuuriosaamisen asiantuntijat ja valmentajat
Uskomme, että paras tapa pärjätä erityisen hyvin kansainvälisessä liiketoiminnassa, omalla urallasi ja esimerkiksi vientimarkkinoilla on investoida oikeisiin toimintatapoihin, yhtenäiseen tiimiin ja sopeutua toimintaympäristöösi kulttuuriälyn voimalla. Pitkä kokemuksemme on näyttänyt, millaiset askeleet parhaisiin tuloksiin vaaditaan.
InCulturesin perustaja ja Sarus Oy:n toimitusjohtaja Pia Kähärä on toiminut liiketoimintakonsulttina idänkaupassa jo yli 25 vuotta ja auttanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 200 PK-yritystä viennin aloittamisessa tai sen kasvattamisessa.
Tässä vielä muutama luku ja lisätietoa kokemuksestamme:
• Kaikki asiantuntijamme ovat toimineet kansainvälisessä myynnissä ja liiketoiminnassa yli 20 vuoden ajan
• Kokemuksemme kattaa useita aloja aina kosmetiikasta ja elintarvikealasta tietotekniikkaan, suojavarusteisiin, elektroniikkaan, koneisiin ja teollisuustuotteisiin.
• Toimimme sekä Hofstede Insights että ICQ Global -konsulttiverkostojen jäseninä. Näissä verkostoissa on satoja jäseniä globaalisti ja erikoisosaajia erilaisiin tilanteisiin. Käytämme työssämme heidän kansainvälisesti tutkittuja ja laajasti tunnustettuja työkaluja, strategioita ja toimintamalleja.
• Olemme kouluttaneet satoja osaajia huomioimaan kulttuuriäly työssään ja parantamaan tiimin dynamiikkaa
Olemme auttaneet tiimejä eri markkina-alueilla myynnin kasvattamisessa, asiakaspalvelussa ja tiimin sopeutumisessa erilaisiin ajattelu- ja toimintatapoihin
Autamme asiakkaitamme laajasti kansainvälisten ongelmatilanteiden ratkomisessa sekä tuloksekkaan toiminnan luomisessa kansainvälisillä markkinoilla. Yhteistyön tuloksena syntyy yhtenäisempiä tiimejä, kulttuuriälykkäitä johtajia sekä ratkaisuja kulttuurieroista johtuviin ongelmatilanteisiin ja konflikteihin.
Olipa kyse sitten vientiyrityksesi myyntikanavan tukemisesta tai yksilövalmennuksesta kansainvälistyvässä maailmassa, meiltä löytyy siitä kokemusta ja voimme auttaa.
Meille kunnia-asia on, että saamme aikaan asiakkaillemme oikeita, mitattavia tuloksia, kuten vientiyrityksen myynnin pysyminen samalla tasolla Covid-19 pandemiasta tai talouden laskusuhdanteesta huolimatta.
"Olen työskennellut Pian ja hänen tiiminsä [InCultures ja Sarus] kanssa jo vuosia yrityksemme liiketoiminnan kehittämisessä Venäjällä ja venäjänkielisissä maissa: Valko-Venäjällä, Kazakstanissa, Ukrainassa ja Uzbekistanistanissa.
Pian liiketoimintaosaaminen sekä taidot, tämän markkinan syvä tuntemus ja käytännön kokemus, venäjänkielen taito, mutta myös joustavuus ja persoonallisuus ovat olleet korvaamaton apu menestyksessämme. Hänen syvä ymmärtämyksensä ja neuvonsa niin strategisissa kuin operatiivisissa asioissa ovat auttaneet meitä monen haasteen yli vientimarkkinoilla viime vuosina."
Karoliina Sulkakoski
Jokasafe Oy
Syitä työskennellä juuri meidän kanssamme
Kansainvälisessä toiminnassa törmäät jossakin vaiheessa siihen, miten erilaiset ihmiset toimivat ja ajattelevat kysymättä ja autopilotilla eri tavoilla. Autamme sinua ymmärtämään näitä eroja, jotta voit saada samojen ihmisten kanssa aikaan enemmän tuloksia.
Laaja kokemus
Asiantuntijoillamme on laaja kokemus kansainvälisestä toiminnasta ja organisaatiomuutosten tukemisesta. Olemme itse toimineet niin markkinoinnissa, vientiyritysten myyntikanavan tukena kuin johtaneet kansainvälisiä tiimejä.
Kiitetyt laadukkaat koulutukset
Sadat kaltaisesi osaajat ovat jo investoineet kulttuuriosaamiseensa valmennuksissamme ja koulutuksissamme. Koulutustamme kehutaan mm. mukaansatempaavaksi, asiapitoiseksi ja hyödylliseksi.
Tutkitut ja validoidut strategiat
Käytämme alan parhaita tutkittuja ja tunnustettuja strategioita ja malleja, joista johdamme käytännön askeleet menestykseen. Käytössämme ovat esimerkiksi Hofstede Insightsin mallit sekä Global Disc analyysi.
Tutustu lisää ajatuksiimme kulttuuriälyn ja -osaamisen merkityksestä liiketoiminnassa ja kaupanteossa
Julkaisemme blogissamme asiantuntijoidemme ajatuksia ja kokemuksia kansainvälisestä johtamisesta, viennistä ja kulttuurin merkityksestä liiketoiminnassa.
Siirry blogiin lukemaan lisääOta yhteyttä - yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.
InCultures / Sarus Oy
Naattiantie 63
40520 Jyväskylä
Y-tunnus 2119876-5
Pia Kähärä
pia.kahara(@)sarus.fi
Puh. 040 019 3333
etunimi.sukunimi(@)incultures.fi